Laivakokki-kirja jälleen tilattavissa verkkokaupastamme

11.12.2018
aina_panelius_lev300dpi_rauman_museo-765bbe46da2e4da38c5dd1ccaed3374d.jpg

 

 

SUOMEN ENSIMMÄISEN KOKKI- JA STUERTTIKOULUN PERUSTANEESTA RAUMALAISESTA AINA PANELIUKSESTA ARTIKKELI JA POP UP -NÄYTTELY

Suomen ensimmäisen kokki- ja stuerttikoulun Turkuun lokakuussa 1901 miehensä kanssa perustanutta raumalaista Aina Paneliusta (1861-1936) muistetaan Laivakokki-kirjan laajennetulla painoksella sekä pop up -näyttelyllä Rauman merimuseon toimesta. Aina Panelius kirjoitti ensimmäisen kerran vuonna 1904 julkaistun Laivakokki-kirjan oppikirjaksi Turun kokki- ja stuerttikoulun tarpeisiin. Monipuolisten laivakeittiöön tarkoitettujen ruoanvalmistusohjeiden lisäksi kirjassa opastetaan siisteyteen ja puhtauteen niin sanoissa kuin teoissakin.


Laivakokki-kirjan laajennetun, joulukuussa 2018 ilmestyneen painoksen loppuun on lisätty Ainan elämästä kertova kuvitettu artikkeli. Raumalaiseen laivanvarustajaperheeseen syntynyt Aina koki elämässään perheen vararikon, avioliiton lapsuuden ystävänsä kanssa, lastensa syntymän ja kuoleman, elämän valtameripurjealuksella sekä maihin jäämisen Turun merimieskodin sekä kokki- ja stuerttikoulun perustamiseksi. Merimiesten hyvinvoinnin edistäminen oli Aina Paneliukselle tärkeää.


Ainan ja hänen aviomiehensä merikapteeni Carl Julius Paneliuksen elämästä kertovaan pop up -näyttelyyn voi tutustua Rauman merimuseon ja Rauman Merihistoriallisen Seuran yhteisessä joulupuodissa Vanhassa Raumassa 16.12.2018 asti ja sen jälkeen Rauman merimuseossa museon aukioloaikojen puitteissa. Joulupuoti sijaitsee osoitteessa Savilankatu 6, Rauma. Laivakokki-kirjaa voi ostaa Joulupuodista 16.12. asti, Rauman merimuseon verkkokaupasta ja paikan päältä, Uudenkaupungin merihistoriallinen yhdistys ry:ltä sekä Merikeskus Forum Marinumista hintaan 20 €.